Johannes Däner

Eipä tarvitse suomalaisessa urheilussa kummoista tapahtua , kun roskasakki ympäri maan sekoaa! Useimmiten sekoamiseen riittää joku niinkin joutava seikka kuin voitto jossain urheilulajissa. Urheilu, paitsi että sitä harrastavat tyhjäpäät, on myös tyhjäpäiden aktiivisessa seurannassa. Kuten jääkiekko.

Suomen jääkiekkomestaruus sai kaikki ADHD ym. oireyhtymistä kärsivät ryömimään koloistaan ja lähtemään kaduille möykkäämään. Vauhtia otettiin tietysti viinasta, kuinkas muuten. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Suomen voiton jossain urheilulajissa pitäisi sykähdyttää esim. minua. Ei sykähdytä, ei millään lailla. Mielestäni urheilu on joutavanpäiväistä, tarpeetonta roskaa, johon ei ainakaan valtion varoja tulisi käyttää killinkiäkään.

Ilmeisesti  urheilusta sekoavat kärsivät muiden ongelmiensa lisäksi autoritaarisesta muurahaisluonteesta; heillä on tarve tehdä urheilijoista itselleen palvottavia epäjumalia! Ismeihin (monikulturismi, kommunismi, fasismi) hurahtaneita nimitetään usein (aatteen kannalta) hyödyllisiksi idiooteiksi, urheilusta sekoavat lienevät kuitenkin vain pelkkiä idiootteja.

Epäautoritaarisen, sofistikoituneen ihmisen on jokseenkin mahdotonta ymmärtää, mikä joukkokiljunnassa on niin kivaa! Känninen, mölyävä joukko tuo mieleen lähinnä apinalauman! Ilmeisesti on myös niin, että kollektiivista “iloa” kokeva on omassa elämässään epäonnistuja - kelvoton koulutus, tai ei koulutusta ollenkaan, surkea työ, ihmissuhteet perustuvat enemmän joukon, massan mukana toimiseen (riehumiseen) kuin ajatusten vaihtoon ja yksilöllisten ominaisuuksien kehittämiseen.

Eilen liikennevaloissa viereeni ajoi auto, jonka kolmesta avonaisesta sivuikkunasta roikkui nuoria, joista yksi oli tyttö. Pojat olivat vastenmielisen näköisiä kuulapäitä, kuten suurin osa tämän päivän nuorista miehistä (persoonallisuus pahasti vielä hakusessa). Pullo siirtyi suusta suuhun auton katon kautta, sitten alkoi tympeä yhteiskiljunta: “ihanaa leijonat,ihanaa”! Voiko ihminen itseään enää perinpohjaisemmin häpäistä! Kun auto lähti liikkeelle, odotin, että joku epeleistä olisi pudonnut kadulle, tai edes poliisiauto olisi sattunut kohdalle ja pysäyttänyt/sakottanut ääliöt.

Vastaavanlaiseen möykkäperseilyyn olen törmännyt Etelä-Euroopan roskavaltioissa, joista tapa on kaiketi tänne apinoitu. Kuten sekin, että kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien tapahtumapaikoille viedään kukkia, hautakynttilöitä ja muuta paskaa. Kaksi-kolmekymmentä vuotta sitten ei kumpaakaan tapaa ainakaan Suomessa näkynyt.

Sääli, ettei noita lätkäkisoja pidetty talvella - olisivat ainakin mölyävät apinaturvat pysyneet auton sisällä, tai peräti kotitarhassa, kun pakkasta olisi ollut -30 astetta.

  Netissä törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitelmaan. Sen nimi oli “Aamu kävelyllä”, ei siis “Aamukävelyllä”, vaan “Aamu kävelyllä”. Minun on tunnustettava, että ensin luulin, ettei kirjoittaja hallitse yhdyssanoja, mutta sitten tajusin, että yhdyssanan osat oli tarkoituksella erotettu toisistaan. Ovelaa! Jos teoksen nimi olisi ollut “Aamukävelyllä”, siitä olisi heti tullut mieleen, että kävelijä, siis subjekti on kirjoittaja tai joku kirjoittajan mahdollisesti tuntema tai kuvittelema luonnollinen henkilö, jolla on tapana käydä aamukävelyllä. Mutta ei, ei sinne päinkään. Subjekti eli siis kävelijä onkin aamu itse!

  Yhdyssanaongelman ratkaistuani ymärsin, että tämän täytyy olla taidetta. Isolla kirjoitettuna. Siis Taidetta. Sanataidetta, jota tavalliset kuolevaiset eivät heti niin vain käsitäkään. Koska he ovat tavallisia kuolevaisia. Eivät taiteilijoita. Niin kuin esimerkiksi sanataiteilijat.

  Vapisevin sormin söhelsin näppäimistöä saadakseni selville, miten se aamu oikein kävelee, koska eihän se nyt, jumalauta, sillä lailla ainakaan kävele kuin yleensä kävellään. Mutta eihän se aamu kävellytkään, ei edes ryöminyt, sillä kysymyksessä oli jotain paljon, paljon suurempaa. Nimittäin kuolemattomia totuuksia eli aforismeja, ettäs tiedätte. 

  Aforismejapa ei joka poika väännäkään. Paitsi että täytyy tunnistaa yhdyssanat, on myös osattava erottaa niiden alku- ja jälkiosa toisistaan. Se, jos mikä on puhdasta neroutta! Minä esimerkiksi olin menettää suoleni hallinan luettuani seuraavan viisauden: “vastakohta - juolahtaa mieleen vasta kohta.” Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, siis että olisin menettänyt suoleni hallinnan, vaan ehdin pytylle. Pytyltä noustessani ja tuotoksiani vilkaistessani mieleeni tuli seuraava ajatus: “paska on pytyssä - paskapytyssä.”  Olisiko niin, että “Aamu kävelyllä” olisi neroudellaan hipaissut tällaista tavallisempaakin kulkijaa? Miten muuten tuon sinänsä yksinkertaisen totuuden tunkeutuminen ajukoppaani olisi selitettävissä? Koska kuitenkin tiedän, ettei nerous (ainakaan minuun) niin vain tartu, odotan kieli pitkällä saman aforistikon uusia teoksia; olisivatkohan ne vaikkapa “Päivä kävelyllä”, “Ilta kävelyllä” ja “Yö juoksulla”.

  Ennen aina sanottiin, että kukaan ei ole niin viisas kuin insinööri. Nykyään tuo väittämä ei enää pidä paikkaansa. Insinöörikin on kohdannut voittajansa ja se on filosofi. Filosofiin turvautuvat niin poliitikot, valtioiden päämiehet kuin yritysjohtajatkin. Ehkäpä itse Jumalakin kyselee neuvoja filosofilta (edellyttäen tietysti, että Jumala kaikesta huolimatta onkin olemassa).

  Filosofin erottaa insinööreistä ja varsinkin taviksista se, että filosofilla on visio. Visio on latinaa ja tarkoittaa näkemistä. Filosofit ovat siis näkijöitä, tarkemmin sanottuna tulevaisuuteen näkijöitä! Kukapa ei haluaisi olla filosofi mieluummin kuin vaikkapa lihanleikkaaja!

  Miten siis tullaan filosofiksi? Ensinnäkin täytyy olla kiinnostunut filosofiasta. Ai mitä se on? Filosofia on epäselviä ajatuksia, puolijauhoisia mietelmiä, huumehoureita, painajaisia, ihan mitä vain, kunhan sitä ei mitenkään voi soveltaa käytännössä. (Tämä on tulevan filosofin hyvä tietää, jos joku sattuisi kysymään.)    

 Aivan ensimmäiseksi tulevan filosofin kannattaa mennä yliopistoon opiskelemaan filosofiaa; se on hyvin helppoa, sillä ennen vanhaan filosofian opiskelijaksi päästäkseen ei tarvinnut suorittaa pääsykoetta, nykyään ei ehkä tarvitse olla edes ylioppilas. Seuraavaksi on syytä suunnata pilailuvälinepuotiin ja ostaa sieltä itselleen vaatteet ja silmälasit - ne takaavat, että sinut varmasti huomataan. Kannattaa myös kasvattaa parta, vaikka se ei kunnolla kasvaisikaan ja opetella vääntämään naamansa vintturaaan (tätä voi harjoitella peilin  edessä ja ottamalla mallia esim. norsun vitusta). Puheen olisi hyvä kuulostaa arvoitukselliselta, esim. “elämä (tauko) tässä (tauko) ja (pitkä tauko) nyt”. Predikaatteja ei ole syytä käyttää enempää kuin välttämätöntä. Näin puheeseeen tulee arvoituksellisuutta ja arvoituksellisiahan filosofit juuri ovatkin.

  Sitten kun sinut on huomattu Metrossa, Pirkassa ja muutamassa muussa ilmaisjakelulehdessä, voit alkaa markkinoida filosofiaasi - se onnistuu parhaiten kirjoittamalla. Kirjoitat esim. kalustasi: “Pieni ja haisee niin kuin sieni”.Kun ihmiset sitten ovat löytäneet kyseisen merkkiteoksen, voit jatkaa samalla linjalla ja panna seuraavan teoksesi nimeksi: “Sain vihdoinkin naista - nussimisen historia antiikista nykyaikaan”. Nyt sinun tiesi on auki taivaisiin asti ja TV, radio, lehdistö ja valtiomiehet ulkomaita myöten pyytävät näkemyksiäsi milloin mistäkin asiasta.